Veneilykausi on Suomessa pohjoisen sääolosuhteista johtuen melko lyhyt.
Vaikkakin meri ja järvet ovat ilmastomuutoksen johdosta sulat jopa huhtikuusta aina joulukuulle asti, moni ajoittaa veneilynsä pääasiassa parille kesäkuukaudelle mukavuussyistä. Tärkein mukavuuteen vaikuttava tekijä hytillisissä veneissä on hyvin toimiva ja luotettava venelämmitin. Tämä pieni investointi on etenkin meriolosuhteissa jopa välttämätön lisävaruste. Aiemmin tämä kalliiksikin luokiteltu laite on muutaman viime vuoden aikana tullut mahdolliseksi reippaasti alentuneen hintatason johdosta yhä useammalle veneilijälle.
Polttoainekäyttöisen venelämmittimen hankinnassa ja itseasennuksessa huomioitavia asioita:
Liikenneturvallisuusvirasto Traficomin ohjeistuksen mukaan lämmittimen itseasennus veneeseen on sallittua noudattamalla asennusohjeistusta. Huomioitavaa on, että bensiini- ja kaasukäyttöiset lämmittimet ovat kiellettyjä venekäytössä.

Varmista, että hankit lämmittimen veneeseesi aina luotettavalta taholta, ja että lämmittimestä löytyy CE- ja E2-merkinnät venevakuutusta varten. Lisäksi luotettavalla maahantuojalla (kuten TEPLOSTAR.FI) on myös voimassaoleva suomalainen vahinkovastuuvakuutus. Hankkimalla lämmittimen luotettavalta myyjältä, varmistat myös takuun kattavuuden ja varaosien saannin jatkossa.
planar-2d-new
PLANAR-venelämmittimen edut verrattuna kilpailijoiden malleihin:
⦁ hinta-/laatusuhde erinomainen, harjaton moottori on kestävä ja hiljainen
⦁ helppo asennus, liittimet valmiina, voit valita irtosäiliön tai tankkiottimen
⦁ helppokäyttöiset ohjauspaneelit PU5 ja PU27
⦁ lähes huoltovapaa, ei jokakeväistä huollon tarvetta
⦁ 2 vuoden takuu, edulliset varaosat takuuajan jälkeen
⦁ nopea maahantuojan huolto- ja varaosapalvelu käytössä: TEPLOSTAR.FI

Venesarjamme toimitussisältöön kuuluu Planar- perusasennussarjan lisäksi seuraavat veneosat:
⦁ Pakoputken läpivienti, ruostumaton teräs
⦁ Kiinnitysjalka lämmittimelle, ruostumaton teräs

Tilatessa huomioi erikseen seuraavien lisäosien tarve:
1.  Venepakoputki
⦁ Sarjassa on mukana 1 m:n pituinen eristämätön RST-pakoputki. Sitä voi käyttää, kunhan huolehtii sen kunnollisesta eristämisestä (kuumuudenkestävä lämpösukka tai nauha. Pakoputken jatkaminen tai esim. äänenvaimentimen liittäminen ei venekäytössä ole mielestämme suositeltavaa. Jokainen turha pakokaasuliitos voi olla häkäriski. Planar-lämmittimen ääni on itsessään hiljainen, mutta jos haluat äänenvaimentimen, on syytä hankkia valmiiksi eristetty venepakoputki Westaflex 1,5 m, jossa on myös sisäänrakennettu äänenvaimennin:
westa2westa1 
⦁ Huolehdi että venepakoputken ulostulo on vähintään 300 mm vedenpinnantason yläpuolella ja pyri tekemään myös ns. kurjenkaula putkelle oheisen kuvan mukaisesti.
veneasennuskuva
1.  Ohjauspaneelit
⦁ PU5; Analogimalli, jossa kaksi nappia, lämmitys ja kylmäpuhallus + lämmönsäätö potentiometrillä. Ei sisällä lämpöanturia. Helppokäyttöinen, mutta vähemmän informaatiota, mm. vikakoodit tulevat LED-välähdyksinä:
pu-5-1-18
⦁ PU27; LED-näytöllinen ohjauspaneeli, jossa sisäänrakennettu lämpöanturi, informaationäyttö, uusin ja paras malli:
pu27-1-18
2.      Termostaattianturi (lisälämpöanturi) 1458
⦁ Tarvitaan lähinnä PU5-ohjauspaneelin yhteydessä ylläpitämään lämpötilaa tasaisena ilman säätämisen tarvetta.

3.       Ohjauspaneelin jatkojohdot
⦁ Perussarjan mukana tulee 1,8 m:n pituinen kaapeli ohjauspaneelille. Veneissä tämä on usein liian lyhyt, jos lämmitin asennetaan veneen perään. Valmiit jatkokaapelit ovat 5 tai 7 metrin pituisia.

4.      Ilmaputkisto ja sen osat
⦁ Planar 2D-mallissa sekä tuloilman että ulospuhallusputken halkaisija on 60 mm. Käytä ainoastaan tähän tarkoitettua PAP 60 ilmaputkea, T- tai Y-haaroja ja suulakkeita. Ilmaputki on hyvä jakaa ainakin kahteen haaraan veneissä.
 
⦁ Planar 44D-mallissa tuloilmaputken halkaisija on 87 mm ja ulosmenevän 100 mm. Ulosmenevään löytyy adapterit 100–75 mm tai 100–90 mm. Voit supistaa putken suoraan 75 mm:n adapterilla, jos putkiston ensimmäinen ulostulosuulake ei ole 3-4 m:ä kauempana (ahdas ja pitkä putkisto voi aiheuttaa ylikuumenemisesta johtuvan lämmittimen sammumisen). Muussa tapauksessa käytä 100 mm:n putkea ensimmäisen metrin matkalla ja supista se sitten 75 mm:n kokoon. Vältä myös tiukkaa mutkaa heti lämmittimeltä lähdettäessä, jos mahdollista. Tulopuolella voi käyttää 90 mm:n putkea. 75 mm:n putkistoon löytyy Y- ja T-haarat sekä suulakkeet (suulakkeet mustana sekä valkoisena).
 
⦁ Ilmaputkien kiinnitys tulee tehdä teräspannoilla (RST). Varo kuitenkin kiristämästä niitä liian tiukalle lämmittimen päässä, etteivät lämmittimen kuoret litisty ja estä moottorin toimintaa. Pannat eivät kuulu perustoimitukseen. Ilmaputket myymme aina tarpeen mukaan täysin metrein. Mittaa tarve ennen tilausta.

5.       Paloilman otto
⦁ Sarjassa tulee mukana n. 60 cm:ä pitkä ilmanottoputki ja äänenvaimennin. Se voidaan asentaa lämmittimen lähelle, ilmastoituun tilaan mistä se saa riittävästi ilmaa. Yleensä ilmanottoputkelle ei tarvita erillistä läpivientiä, mutta tarvittaessa sekin on saatavissa (tuloilman RST-läpivienti 2405).

6.        Polttoaineen otto
⦁ Mainitse tilatessa asennatko lämmittimelle oman 7,5 tai 13 litran irtosäiliön (bensiinimoottoriset veneet), vai otatko polttoaineen suoraan veneen dieseltankista tankkiottimella. Voit valita tämän tilatessa veloituksetta.

7.        Polttoainepumppu ja säiliö
⦁ Tärkeää on polttoainesäiliön ja -pumpun korkoasema suhteessa lämmittimeen. Jos polttopainepumpulle muodostuu painovoimaista ylipainetta säiliöstä, aiheuttaa tämä lämmittimen rikkaalla käymisen, nokeentumisen ja lopulta sammumisen. Noudata asennusohjetta. Polttoainepumpun oikea asennusasento on hieman ylöspäin vaakatasosta virtaussuunnassa.

8.        Lämmittimen kiinnitysjalka RST ja asennusasento
⦁ Käytä asennukseen paketin mukana tulevaa RST-kiinnitysjalkaa, taivuta se oikeaan kulmaan (yleensä suorakulma) ja kiinnitä joko seinään tai lattiaan. Lämmitin voi olla joko pystyasennossa (putkilähdöt alaspäin) tai oikealla kyljellään virtaussuunnassa (putkilähdöt vasemmalla sivulla). Pituussuunnassa asennus vaakatasoon, purjeveneessä pyritään lämmitin asentamaan aina veneen pituussuuntaisesti.
9.       Käyttö ja huolto
⦁ Huolehdi, että dieselpolttoaine on tuoretta, puhdasta eikä ole ollut alttiina UV-valolle. Käytä tarvittaessa paperisuodatinta linjastossa. Polttoainepumppu voi tukkeentua johtuen huonosta polttoaineesta.

⦁ Käytä lämmitintä säännöllisesti, satunnaisesti myös isommalla teholla. Jatkuvasti minimiteholla käytettäessä hehkutulpan ympärillä oleva metallisihti voi nokeentua ja aiheuttaa vaihdon tarpeen.

⦁ Vikakoodit ilmaisevat selkeästi mikäli ongelmia esiintyy. Tarkista sivuiltamme  www.teplostar.fi/tuotetuki/ vikalistat ja ongelman ratkaisuohjeet, tarvittaessa ota yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla.

Jos olet epävarma siitä millaisen kokoonpanon tarvitset omaan veneeseesi, voit aina ottaa yhteyttä maahantuojan/TEPLOSTAR.FI:n myynti- ja huoltopalveluun. Autamme mielellämme hyvän ja kestävän ratkaisun löytymisessä. Palvelumme on auki jokaisena arkipäivänä ja yhteystiedot löydät kotivuiltamme WWW.TEPLOSTAR.FI

0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *